66,5 kg

Tuntuu pahalta, tai oikeastaan en tiedä miltä tuntuu. Pahalta tuntuu se, etten oikeesti voi enää ikinä olla Markon kanssa, tiedostan sen. Tiedostan sen siitä että kolmesti oon nyt pyytäny sitä mun luo ja se ei oo tullu. Se muistuttaa mua siitä, että sellaista se oli, ja sellaista se tulee olemaan. On parempi vaan hyväksyä ja etsiä omaa onnellisuuttaan ihan yksin Se on ihan fakta. Vaikka mä rakastanki sitä niin silti, ei sekää voi mua pompotella ja varsinkää nuolla jotai huoria. Sit ku se soittaa niin pitää sopia et koska se tulee hakee ne kamat ja sit ku se tulee niin sit voin alkaa elää mun elämää End of story.

Oon treenannu ja kattelin tänää itteeni peilist ja nojoo okei, kyl sen huomaa et on tullu lihaksia ja kroppa on kiinteytyny! Tosi lyhyessä ajassa viel kaikenlisäks, kesäkunto ei ehkä ookaa ihan niin kaukana ku mitä oon kelannu. Urheilu tekee aina hyvää. :)

En tajua miten mun mielialat vaihtelee, tänään kun paisto aurinko ja olin lenkil nii oli sairaan hyvä olo ja hymyilytti ja aattelin et voin tostavaan lopettaa ruokavammailun mut nyt kun ajattelen niin tuntuu et hautaudun kaikkien mun ongelmien alle ja et en ikin löydä ketää ja et se kenest tykkään, se poika, ei tuu ikinä tykkää musta, eikä varsinkaa tykkää vieläkää, koska se ei tee alotetta. MIKSEI SE TEE ALOTETTA?

Oikeesti en ois viel valmis uuteen suhteeseen mut ei pieni säpinä haittais kyl.

Tänään kaloreita kertyy 1000, lenkkii vedän kaks kertaa tänää ja sit päälle viel vatsat ja ojentajat. Hyvä minä.